perjantai 19. syyskuuta 2014

Tracon 9, huhhei vipinää!

Hei hei hei, mitäs mitäs mitäs? Blogini lukijalistalle on pamahtanut 200. lukija! Vastahan siinä oli 100! Kiitos siis tästä! Mutta niin, joka tapauksessa. Traconin viikonlopusta on nyt saatu toivuttua ihan tarpeeksi, ja vaikkei olisikaan, pakko sitä nyt on jossain välissä saada aikaiseksi suoltaa raportti ulos. Miksei siis nyt?

Pari kuukautta ennen Traconia olin vielä siinä ajatuksessa, että lähtisin Traconiin Talilla (Mass Effect), mutta ihan rehellisyyden ja henkisen hyvinvointini nimissä päätin jättää puvun tekemisen sikseen toistaiseksi. Liikaa hommia, liikaa ahdistusta, liikaa kaikkea oli koko vuosi ollut täynnä siihen saakka ja olihan sitä nyt pakko saada joskus levätäkin. Minun oli ollut tarkoitus pitää Talia koko viikonlopun ajan päällä, sillä se olisi ollut taas niitä pukuja, jotka vievät niin paljon aikaa ja vaivaa, ettei niitä tohtisi jättää vain yhdelle päivälle. Lisäksi Tali olisi sopinut hyvin työtehtäviin lauantaille helpon liikkuvuuden vuoksi ja se olisi ollut juuri passeli puku sunnuntain Cosplay Tour Europen haastatteluun. Pähkäilin luopumiseni jälkeen myöhemmin potentiaalisia työhön sopivia pukuja ja keksin lopula Chelin (Tie El Doradoon), joka oli ollut cosplay-listallani jo vuosia. Mainitsin asiasta Kizzylle, joka oli cossannut Tuliota aiemmin ja joka innostui myös ajatuksesta. Syntyi paricosplay, johon myöhemmin liittyi Elina Miguelina. Jee! Simppelit puvut eivät juuri yleensä minua kummemmin kiehdo, mitä nyt ne valmistuvat nopeasti, mutta Chelin tekemisestä nautin ihan hirveästi. Sain kokeilla uusia juttuja, kuten lehtikultaamista! Lehtikullatut korvakorut olivat kuitenkin valmistuttuaan mieleeni turhan rustiikkisen oloiset, joten päätin kokeilla maalaamista. Ostin pari erilaista kultamaalia ja sitä taas oppi, millainen maali toimii minkäkinlaisen kultaiseen lopputuloksen saamiseksi. :D


No ne näyttivät superkivoilta aluksi, mutta pakollisen pintaviimeistelyn
jälkeen kaikki pienet eläväiset kohdat pinnassa tulivat ikävästi näkyviin. Sain myöhemmin
maalaamalla kuitenkin aika lähelle samanlaiset.


Koska olin päässyt käyttämään Flemethiäni (Dragon Age II) vain kerran ja koska olin käyttänyt siihen niin paljon aikaa ja vaivaa, oli mielestäni sen aika löytää tiensä taas päivänvaloon. Niinpä päätin napata puvun mukaan sunnuntaita varten! ...Mikä puolestaan teki matkustamisesta uuden ongelman. :D Flemethissä on niin paljon varovasti kannettavia asioita, etten millään olisi kyennyt kantamaan niitä yksin julkisissa kulkuvälineissä. Piti siis huudella tovi, josko joku olisi suuntaamassa autolla pääkaupunkiseudulta Tampereelle. Kyyti onneksi löytyi, joskin minä olin sitten se henkilöauton tilan ahtaaksi tekevä viides matkustaja. No, tulipahan ainakin kaikille halvat bensat!

Alustavana ajatuksena ja toiveena minulla oli ollut mennä kuuntelemaan Final Symphony -pelimusiikkikonserttia, mutta aikataulujen tarkentuessa lähempänä coniviikonloppua muiden autokyytiläisten kanssa punnitsin ajatusta uudemman kerran. Kun sitten viimein tajusin, että konsertti ei koske sekalaista kööriä pelikappaleita, vaan ainoastaan Final Fantasyn musiikkia, ei minun enää juuri tehnytkään mieli paikalle perjantaina. En henkilökohtaisesti ole FF-pelien suurin ystävä. Tunnesiteitä löytyy kyllä muutamaan peliin, mutta ne ovat itselleni pelisarjana aivan liian hidastempoisia, jotta jaksaisin tahkota ne mielenkiinnolla läpi alusta loppuun. Tykkään mieluummin katsoa, kun joku toinen pelaa niitä. (Mutta Helsinkiin tulee tänä vuonna ihan kunnon pelimusiikkikonsertti, enkä ehkä kestä! ;A;) Lähtöpäivä kului siis itseäni itseruskettavalla hinkaten ja odotellen, että mokoma kuivuisi. Olin päätynyt Chelin kanssa itseruskettavaan meikkien sijaan, mikä osoittautui äärimmäisen hyväksi päätökseksi. Toki kuivumista piti odotella aika pitkään (ja pe-la yönä hikoilin osan ylimääräiseksi jääneestä aineesta lakanoihin, hups), mutta rusketuksesta tuli luonnollinen ja tasainen, enkä myöskään sotkenut paikkoja tai muita cossaajia! Illemmalla minut noukittiin kotiovelta pikkuiseen autoon ja köröttelimme kaikessa rauhassa Tampereelle polvet kurkussa ahtaasti, mutta sopuisasti kuin sardiinit säilyketölkissä konsanaan!

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun majoittauduin coniviikonloppuni ajan ihan kunnon hotellissa (Omena-hotellia ja sen hyttihuoneita ja omatoimipalvelua ei voi laskea). Oli jotenkin kamalan eksoottista olla tekemisissä respan kanssa ja saapua huoneeseen, joka oli oikeasti kunnon kokoinen mukavilla pehmeillä sängyillä ja tilavalla kauniisti sisustetulla kylpyhuoneella. Olihan hinta vähän kirpaiseva, 85 euroa (per naama) viikonlopulta totutun ~30 euron (per naama) sijaan, mutta hyvä seura, aamupala ja niin nätti sisustus sekä tilavuus kyllä paikkasivat aika kivasti. Suosittelen Sokos Hotel Villaa.


--


Lauantai oli ehkä hektisin conikokemukseni sitten herra ties milloin. Edes mitkään omat kisahärdellit eivät ole tuntuneet missään tämän rinnalla. Saavuin Tampere-talolle jo vähän jälkeen klo 9 valmiina päivän cosplayhommiin. Minulle oli määrätty puolet WCS-kisaajista mammattaviksi. Olin ollut tästä tiedosta jo sen viikkoja aiemmin saatuani vallan jännittynyt, sillä huhhei, iso kisa. Olin toki aiemmin mammannut kisoissa, joissa on mukana myös esitys, mutta tästä tuli niin erilaiset vibat jo heti aamusta. Puolet omista mammattavistani kisapareista kuitenkin oli perunut ja sovimme Juuson, toisen WCS-mamman papan kanssa, että ottaisin häneltä hoidettavakseni vielä yhden parin, jolloin saisimme tasattua vastuuta. Olin heti aamusta intopinkeänä halukas auttelemaan ja odottelinkin, milloin ensimmäiset kisailmoittautujat saapuisivat paikalle. Vaan mikä oli erilaista tällä kertaa, oli se, etten kokenut itseäni kisaajille juuri tarpeelliseksi. Kaikki tuntuivat tietävän pukkarin sijainnin, he tunsivat aikataulunsa hyvin, kukaan ei tarvinnut mitään. Sehän oli hirveän hienoa, mutta olin niin hämmentynyt! :D Ehkä tämän takia minulle jäi vähän sellainen olo, etten ollut kovin paljon hyödyksi mammana. Ehkä olinkin vaan huono. Koitan olla ajattelematta liikaa.

Viimeistään kisaajien lavaharjoituksissa minulla oli oikeasti kiire. Tuntui, että piti olla kolmessa paikassa samaan aikaan ja kyvykäs auttamaan ihan missä tahansa toivottiinkin. (Melkein) kaikilla kisaajilla tuntui olevan paljon lavasteita ja proppeja ja välillä oli pieni työ koittaa muistaa kaikkien lavasteiden paikkoja ja suuntia ja milloin mitäkin piti pidellä kädessä, jotta kisaaja saisi noudettua sen esityksen aikana. Aikataulu oli hurjan tiukka. En ollut ehtinyt syödä vielä muuta kuin todella kevyen aamupalan (yleensä en syö sitäkään, joten jotain edistystä sentään), enkä ehtinyt harjoitusten jälkeenkään. Tässä vaiheessa kuitenkin pakko sanoa, että päivän aikana bäkkärillä oikeasti huomasi, miten Pukukilpailun puute vaikutti backstagella: koko ajan oli rauhallista, ei kovaa puheensorinaa, aina tilaa liikkua. Kisaajat vaikuttivat paljon rauhallisemmilta noin yleisesti kuin mitä itse olen tottunut aiempina vuosina näkemään. Tämä oli siis ehdottomasti mielestäni parannus edelliseen.

Pian sitä piti jo valmistautua itse kilpailuun. Bäkkärillä häärittiin ja pyörittiin ja mammat järkkäilivät lavasteita toimivaan järjestykseen bäkkärille, jotta ne saataisiin sujuvassa järjestyksessä lavalle ja pois. Mammailun ohella olin lupautunut Yokille pika-assariksi lavalle osaksi hänen juontoaan, mikä jostain syystä itseasiassa jännitti vähän. Lavalla molemmat taisivat yllättyä yllättävistä taustamusiikin iskuista. Oli aivan sattumaa, että meidän eleemme osuivat kohdilleen ihan just eikä melkein musiikin kanssa. Illalla sitten kuultiinkin sitä huvittunutta ihmetystä, että kuinka monta kertaa me oikein olimme harjoitelleet. Niin, ei kertaakaan.


Kuva © Nyymix


Illan toinen kuningashetki oli ehkä parasta Elinalle, Kizzylle ja minulle, kun pääsimme viipottamaan lavalle pieneksi välikevennykseksi. Osin siksi, ettei meistä kukaan ollut päässyt katsastamaan muuta conia laisinkaan ja oli kiva irroittautua töistä hetkeksi ryhmäillen. Samalla pääsi näyttämään niille yleisössä istuville kavereille, että hei, kyllä me ollaan täällä ryhmänä, vaikkei ollakaan näytty noin muuten. Ja meistä kaikki ehkä tykkää huomiostakin. Henkilökohtaisesti kyllä mietin vähän, että onko tämä nyt ihan tarpeellista ja mitäs jos tämä on enemmän ärsyttävää kuin hauskaa, mutta kyllä sieltä yleisöstä naurahduksia kuului sen verran, että sain rauhoitettua liikaa ajattelevan mieleni. Lisäksi tempaus oli niin lyhyt ja nopea, että jos siitä joku suivaantui, niin se on sitten voi voi. Meillä oli ainakin hauskaa! :D


Mitä täällä tapahtuuu-
Kuva © Yaci


Kisa sujui hurjan hyvin ja hihhei, olin kauhean pakahtumaisillani kaikista esityksistä. Onnea huisisti siis erityisesti Rullarinkelille ja Malicionnalle Suomen edustuspaikasta World Cosplay Summitin finaalissa 2015! Olen niin onnellinen, että vihdoin koitti teidän vuoronne! Te niin ansaitsette!

Kilpailujen jälkeen pääsimme viimein haukkaamaan vähän happea muualla Tampere-talossa ja Sorsapuistossa. Koska syyskuinen ulkoilma ja Tampere-talon lattia saattaisivat olla kovin kylmät ja koska kaikilla tuntui olevan flunssa tai orastava conirutto, olin varautunut todennäköiseen coniruttoon. No, olihan minulla vähän vilakka, mutta se ei ollut mitään verrattuna aivan hyytäviin jalkakipuihin. En oikeasti ollut tajunnutkaan, miten paljon pahempi voi olla seisoa koko päivä paljaiden jalkojen päällä verrattuna kenkiin. Kyllähän se käy järkeen kun miettii, että keho on koko painollaan jatkuvasti luun päällä vasten kivilattiaa vailla kevennystä, kun taas kengissä löytyy vähän joustoa ja mahdollisesti tukevaa muotoilua. Kyllä se kivun määrä silti oikeasti yllätti.

Emme siis ehtineet missään vaiheessa päivää saada aikaiseksi edes pikaphotoshoottia, joten laadukkaammat kuvat jäivät nyt kokonaan saamatta. Olemme kuitenkin paremmalla ajalla järjestämässä photoshoottia ihan vaikka conien ulkopuolellakin, mutta siitä, onko tämä tapahtuva vielä ennen kylmempiä säitä vai vasta ensi kesänä, ei ole tietoa.


Ja vaikka meistä otettiin paljon kuvia niinkin lyhyessä ajassa,
tämä on ainut, joka on löytynyt.
Kuva © Narbelethen


--


Toisin kuin lauantai, sunnuntai oli varsin leppoisa. Olin lupautunut Cosplay Tour Europelle haastateltavaksi ja kuvattavaksi ja tälle oli sovittu aika sunnuntain aamupäivän puolelta. Olin Chelin jäljiltä yhä aivan liian ruskettunut, vaikka aika hyvin olinkin ihoani edellisenä iltana suihkussa saanut hinkattua vaaleammaksi. Olin laittanut kasvoihini vain yhden kerroksen itseruskettavaa, joten vähän harmitti, ettei lähtenyt kunnolla irti, mutta sitä suuremmalla syyllä olin myös entistä vaikuttuneempi kyseisen mömmön laadusta. No, eipä se ollut mitään, mitä ei Photoshopissa olisi voinut pelastaa. :D Joka tapauksessa! Costourin tytöt olivat huisin sympaattisia ja heidän kanssaan tuli helposti juttuun. Olin etukäteen vähän jännännyt miittiä, sillä en tuntenut heistä ketään (paitsi moikkailutasolla Petran). Olin kuitenkin jännännyt ihan turhaan ja koko homma sujui enemmän tai vähemmän hekotellen asiallisen toiminnan lomassa. En ole noin muuten ollut mitenkään mukana Costourin toiminnassa, mutta kun tytöt kertoivat, että olin heidän viimeinen haastateltavansa, tuli jotenkin välittömästi sellainen haikea ja ylpeä olo siitä, mitä kaikkea he olivat siihen mennessä tehneet ja niin pitkän aikaa. Niin hienoa!

Myöhemmin vapaalla jalalla kysäisin Jesmolta, josko hänellä liikenisi aikaa Flemethin kuvaamiselle. Olin edellisestä vuodesta viisastuneena tehnyt pukuun pieniä muutoksia, esimerkiksi kyynärvarsien armoreihin muuttamalla taitoksen kulmaa, mikä mahdollisti käsivarsien taivuttamisen paremmin. Oloni oli mukavampi ja kuviakin varten kykenin poseeraamaan vapaammin, kun kädet sai nostettua korkeammalle eikä vain jonnekin reiden tuntumille. Sain raavittua nenäänikin! Jesmo siis otti kuvat ja minä jälkikäsittelin.









Puku ei ollut päälläni loppujen lopuksi kamalan pitkään, joku viitisen tuntia kaiketi vain, ja sitäkin vähemmän pyörin Tampere-talolla missään nähtävissä. Vietin taas isomman osan ajastani bäkkärillä, missä oli kiva jutustella NCC- ja Esityskisaajien kanssa. Katsoin molemmat kilpailut itsekseni ja leukani putosi lattiaan Esityskisan ensimmäisen esityksen kohdalla. En ollut ikinä nähnyt vastaavaa lavaläsnäoloa ja rohkeaa liikkumista, kuin mitä Death Noten pari teki. Heistä näki, että he viihtyvät lavalla ja rehellisesti sanottuna olin valmis laittamaan päänikin pantiksi siitä, että he, tai ainakin toinen heistä, olisi saanut ihan koulutustakin näyttelijäntyöhön. Jälkikäteen kuulin olleeni oikeassa, mutta se ei silti vähennä ollenkaan mielipidettäni siitä, että ihan oikeasti Suomi tarvitsee tällaista eläytymistä ja käsitystä siitä kuinka lavalla ollaan. Ei mitään pientä haahuilua vaan selkeää rytmiä ja jokaiselle liikkeelle ja suunnalle on jokin tarkoitus. En välttämättä ole se paras mahdollinen totuuden torvi omien esiintymiskokemuksieni puolesta, sillä no, en viihdy samalla tavalla esiintyjänä kuin puvuntekijänä ja mallina. Mutta on sitä nyt hyvänen aika tullut katsottua etenkin opiskelun nojalla hirveän läheltä näyttelijöitä ja heidän työtään. Ja rehellisesti sanottuna, ei tuollaisen taidon erottamiseenkaan mitään koulutusta tarvita. Nämä ihmiset vaan vetivät täysillä. Tässä huomaa taas sen, että ei lavalla aina tarvita lavasteita, kun vain läsnäolo ja energia riittävät. Voitto meni siis minusta ihan oikeaan osoitteeseen!

Ja Reggylle hirveästi onnea Nordic Cosplay Championship -edustuspaikasta Suomen tiimissä! Ethän sinä mitään taukoja pitele, vaikka toisin saatoitkin vähän uhota!

Kilpailujen jälkeen kävin vaihtamassa vaatteet ja pakkaamassa kamat kasaan kotimatkaa varten. Jännä kyllä, vaikka autoon oli kuulemma otettu vain lisää tavaraa mukaan, oli autossa nyt paljon tilavampi istua! Noituutta! Illalla väsytti aika tosi paljon ja tuntui, että saattaisi se coniruttokin tehdä tuloaan. Vaan kas, tässä istun jo perjantain puolella, eikä coniruttoa kuulu vieläkään. Saatoin pelastua! Tälle vuodelle taitaa conit ja muut cosplay-menot olla jo ohi ja seuraavana vuorossa olisi Yukicon, jonne on suunnitteilla jotain ihan hirveän kivaa ja uutta ja ihanaa ja isoa! Jau!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Fran, eli uusi WIP vanhasta puvusta

Asiahan on siis niin, että tekaisin Franin (Final Fantasy XII) vuonna 2011. Olin tuolloin hirveän tyytyväinen pukuuni ja vaikken tänä päivänä puvusta juuri kummemmin perusta, on se mielestäni kestänyt aikaa, vaikka syntypäiväyksestä kolme vuotta jo onkin. Puku oli ensimmäinen laatuaan, johon olin käyttänyt muutamaa viikkoa enemmän aikaa ja muita pukujani huomattavasti enemmän resursseja. Mielessä kävi kirjoitella puvusta WIP-merkintä, mutta se jäi, enkä kiertele syytä. Tuolloin en pitänyt laisinkaan WIP-juttujen kirjoittamisesta ja vaikka yhä vieläkin välillä tuntuu vähän nihkeältä ajatukselta tuoda oma kämmäily ja derputukset julki puvun valmistuksesta, ajattelin, että nyt voisin olla vähän neutraalimmalla suhtautumisella liikkeellä noiden kaikkien WIP-kyhäelmieni kanssa. No, otin kuitenkin aika paljon kuvia pukua tehdessäni ja muistan itse valmistuksestakin kiitettävästi, joten täältä pesee ja silleen. Painotan kuitenkin, että vaikka puku on mielestäni yhä ihan okei, se on kolme vuotta nuoremman minäni tekemä ja tämä vanhempi minä tekisi aika paljon asioita toisin. Eipä sillä, että tällä faktalla olisi oikeasti mitään merkitystä muille kuin itselleni.

--

Puku taisi lähteä liikkeelle heti armoreista ja niissä riittikin hommaa lähestulkoon puvun aloittamisesta lopetuspäivään saakka. En ollut koskaan aiemmin tehnyt pukua, jossa olisi armorin osia ja tulin siihen tulokseen, että softis toimisi tähän tarkoitukseen hyvin. Armorit olivat kaikki koristeellisia ja siroja ja mielestäni softis materiaalina toimi hyvin palvelemaan tätä tarkoitusta. (Tänä päivänä saattaisin käyttää jotain toista materiaalia tai vähintäänkin työstäsin softista toisin.) Aloitin armorien pähkäilyn lähinnä kääntelemällä ja vääntelemällä Final Fantasy XII -peliä TV-ruudulla, ottamalla kuvakaappauksia joka suunnasta ja piirtämällä luonnoksia siitä, kuinka mokomat krumeluurihirviöt toimivat. Tein huomion, että kaikki armorit oli mahdollista tehdä kahdessa kerroksessa, mikä oli varsin jees. Suurin osa armorien kaavoista luonnistui melko vaivatta, mutta esimerkiksi kypärän/minkälien kanssa piti miettiä enemmän muotoilua. Asia selvisi yleensä tekemällä muutamia aukileikkauksia kaavaan.


Kypärän hahmottelua

Pohjearmorin kaava purettuna osiin


Kun kaavat oli tehty, seurasi itse armorien valmistaminen. Leikkasin osat softiksesta mattoveitsellä ja armorien päällimmäisen kerroksen reunojen pyöristämiseen käytin pieniä saksia leikkaamaan turhat terävämmät reunat pois. Reunojen pehmennys vei hurjasti aikaa, mutta lopputulos oli paljon viimeistellymmän näköinen. Muita kuvioita piirtelin kuulakärkikynän kärjellä painamalla, jotta softikseen syntyi uria. Kerrokset liimasin yhteen kontaktiliimalla. Vaikka käytinkin mustaa softista, ei sävy ollut mielestäni tarpeeksi tumma ja intensiivinen, joten maalasin kaikki osat mustalla spraymaalilla. Tarvittaessa viimeistelin armorit lakalla, jotta niihin saisi enemmän kiiltoa ja nätimmän, armoriin sopivan pinnan. Lisäksi jotkin osat armoreista vaativat lisätukea pitämään muodot ja taitokset kurissa ja tähän tarkoitukseen käytin melko vahvaa rautalankaa. Esimerkiksi kypärän poskille kaartuvat... mitkä lie saivat sisäänsä rautalankaa. Tosin käytössä huomasin, ettei tukea ollut kypärässä läheskään tarpeeksi. No, nähty ja tästäkin opittu myöhempiä pukuja varten! Rautalangan lisäksi kypärään tuli ihan visuaalisista syistä referenssien mukaisesti "nappuloita", eli tässä tapauksessa mustia haaranastoja.


Kypärän päällimmäisin kerros

Reisiarmoreita


Ah, kengät, pukuni lemppariosa! Ostin eBaysta mahdollisimman korkeakorkoiset korot, jotka itse sitten muokkaisin oikeampaan suuntaan. Ensimmäisenä kengistä piti sahata korko pois, sillä yhden koron sijaan Franin köpöttimissä on kaksi korkoa. Poistetun koron tilalle kengän kantapaikalle kiinnitettiin tukevan ruuvin avulla palanen alumiinilevyä, johon puolestaan porattiin paikalleen kaksi pitkää ruuvia, jotka toimisivat korkojen runkoina. Alumiinipalanen oli välttämätön siitä syystä, että se tuki korkoruuveja erinomaisesti kengän muovipohjan sijaan ja ehkäisisi ruuvien mahdollisen vääntymisen käytössä. Ruuvit päällystettiin sittemmin Paperclaylla, hiottiin kuivuttuaan sileiksi, maalattiin ja lakattiin. Jalkapöytä sai uuden peitteen keinonahkasta, jonka päälle liimasin Paperclaysta pyörittämäni kynnet. Päälle vielä siivu softista, remmit ja muu viimeistely ja voilà, kengät olivat valmiit!


Tällaiset tuli eBaysta

Korko sahattu irti ja korvattu uudella/uusilla

Korkojen rungot peitetty Paperclaylla, hiomaton vas., hiottu oik.

Kynnet, remmit, sun muut lisätty

Valmis!


Jalkojen armorit eivät todellakaan pysyneet päällä tuosta noin vain ja tähän tarkoitukseen tarvitsin kestäviä sukkahousuja ja tarranauhaa. Samalla hoitui säärien ihon sävyn muuttaminen hahmolle sopivammaksi ilman meikkiä. Eli jep, liimasin tarranauhan paloja sukkahousuihin ja vastapareja armoreihin. Käsivarsien armorit pysyivät ylhäällä kaksipuoliteipin avulla.


Armorien sovittamista ja kohdistamista
Paljon tarranauhaa


Peruukki koostui kahdesta peruukista. Purin toisen wefteihin ja liimailin styroksikartion pintaan. Tämän jälkeen kiinnitin kartion peruukin takaraivo-osaan kartioon liimaamani nauhan avulla. Vedin sopivan määrän hiuksia ponnarille kartion yli ja näin Franin ponnari oli valmis. Olisin kaivannut poninhännälle paljon enemmän volyymia, mutta en keksinyt sopivaa ratkaisua tähän ongelmaan tuolloin. Peruukki oli muutenkin jo ihan tarpeeksi painava. Kampauksen sivuille tulevat hiukset laitoin vain raa'asti suoristusraudan väliin pienissä suortuvissa mytyiksi, jolloin sain helposti Franin kähärän kampauksen luotua. Eteen tulevat kaarevat suortuvat puolestaan muotoilin vessapaperihylsyjen ympärille kaartamalla, föönillä kuumentamalla ja lakalla.

Korvat olivat kovin mieluinen vaihe puvunteossa. Käytin korvien pohjarakenteena softista, jonka muotoilin myötäilemään päätä. Ompelin rungolle huput keinoturkiskankaasta ja värjäilin kangasta Copic-tusseilla töpöttelemällä. Korvien sisäpuolta puolestaan värjäsin teetä suihkepullolla kankaaseen suihkuttelemalla. Olin aluksi ajatellut kiinnittää korvat peruukkiin pannalla, mutta parhaaksi vaihtoehdoksi tuntui valikoituvan ihan korvien ompeleminen kiinni peruukkiin.


Weftien liimaamista styroksikartioon

Korvien rungon kaava ja itse korvat

Valmis peruukki


Tämä oli sitä aikaa, kun en oikeastaan tehnyt puvuistani protoja. Käytin torson kohdalla valmista uimapukukaavaa, leikkasin keinonahkasta tarpeeksi isot palat ja neulasin puvun päälleni saadakseni puvusta sopivan kokoisen. Leikkelin ja piirtelin saumoja sun muita ja minusta tämä metodi toimi vallan hyvin. Nykyään en rohkenisi olla niin suorasukainen toimissani, nimim. Flemethin kohdalla tein neljä protoa ennen kuin olin tyytyväinen kaavoihin ja uskalsin siirtyä lopullisen kankaan pariin. Käytin miehustan armorien pohjana rintaliivejä, jotka ompelin pukuun kiinni. Franin puvussa oli huomioni mukaan paljon rengashaarniskaa, mutta en voinut kuvitellakaan tuolloin tekeväni sellaista. Keksin sen sijaan korvaavan, joskaan ei aivan yhtä kivan näköisen vaihtoehdon, eli verkon. Liimasin verkkokankaan kiinni pukuun ja sävyttelin liikaa hopean kiiltoa pois mustalla spraymaalilla. Valkea sifonkikangas ommellen kiinni ja päälle vielä kaikki softisarmorihössötys (plus mahdollisten liimasotkujen poistaminen/piilottaminen) ja torso oli aikalailla siinä, mitä nyt sen valkoisen sifongin reuna piti vielä kirjoa matkalla Nekoconiin, kun aika ei kotona riittänyt. Ja no, tulihan siihen se hassu bolerokin päälle, mutta siitä nyt tuskin tarvitsee sanoa mitään sen kummempaa. Käytin boleron tekemiseen lycraa, jossa oli nahkaa imitoiva pinnoite. Lycra mahdollisti liikkumisen ja asun istumisen paremmin kuin joustamaton keinonahka.


Torson askartelua


En oikein usko, että muista puvun valmistukseen liittyvistä seikoista tarvitsisi sen kummemmin kertoa. Pahoittelen, jos jotkin asiat jäivät hirveän epäselviksi ja olisitte kaivanneet enemmän selostusta tai jos olen missannut itse jotain todella oleellista. Halusin tehdä puvusta kuitenkin jonkinlaisen WIP-kirjoituksen, vaikkei kaikki yksityiskohdat ehkä aivan täysin tämän päivän muistissa enää ole. Kysyä siis saa, jos jotain mieleen tulee. Joka tapauksessa, tällainen viera tuli siis tehtyä kolme vuotta sitten, 2011!


Kuva © Kangaskasa


torstai 21. elokuuta 2014

Photoshoot: Seragaki Aoba

Melkein pari viikkoa sitten Ninnu kävi pääkaupunkiseudulla pyörimässä. Olimme vain jokunen viikko aiemmin puhuneet siitä, kuinka Ninnu haluaisi tietynlaisia kuvia Aoba-cosplaystaan ja olin itse tarjoutunut kuvaajaksi. Nyt Ninnu siis oli tulossa yökyläilemään ja tilaisuus oli oiva Aoban kuvaamiseen. Järjestimme huoneeni jonkinlaiseksi studioksi ja otimme sänkyni käyttöön rekvisiittana. Ulkonakin oli ollut ajatus käydä kuvaamassa, mutta kuumassa helteessä jo sisällä kuvatessa tuntui loppupuolella siltä, että äh, nyt saa jo riittää tätä lajia. Tässäpä nyt siis sen photoshootin tuotoksia!


Ninnu:
Seragaki Aoba
DRAMAtical Murder

Kuvat ja jälkikäsittely: YumiKoyuki







No pitihän se official art -versiokin tehdä.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

4 vuotta jumitusta!

Ohops hups! Yumi jumittaa -blogi on 26.7.2014 täyttänyt neljä (4) vuotta ihan huomaamattani! Henkilökohtaisesti tuntuu ihan käsittämättömältä, että yhä vain jaksan neljän vuoden jälkeenkin kirjoittaa suhteellisen ahkerasti  ainakin conraportteja, jos ei muuta. On ollut kiva huomata, että vaikka blogihistoriasta löytyykin enemmistönä selvästi juuri kertomuksia coneista, on mukana myös WIP- kirjoituksia, photoshootteja, kyselyitä, joulukalenteri, oikeasti syvempää pohdintaa niin cosplaysta kuin omasta elämästä siihen viitaten, ynnä muuta. Muistan, kuinka minulle oli kauan epämiellyttävä ajatus kirjoittaa WIP-postauksia, mutta tunne on hieman lieventynyt, mitä enemmän niitä on kirjoittanut.

Blogini on aina silloin tällöin saanut uuden ulkoasun, mutta erityisesti tämän vuoden puolella se on saanut kokea muitakin pieniä uudistuksia jokseenkin tasaiseen tahtiin. Pidän siitä, että keksin uusia kehittämisen arvoisia juttuja ja osaan taas puolestaan ovat vaikuttaneet muut bloggaajat omilla kivoilla ideoillaan. Tämän vuoden puolella suurinta uudistusta on kokenut ennen kaikkea blogini sivut. Lisäyksiä on tullut, kuten omat sivut tilaustöille ja videoille, sekä vanhoja sivuja on paranneltu, esimerkiksi omien pukujeni sivun listaa on järjestelty helpommin tarkasteltavaksi. Joitakin muita uudistusideoita on pyörinyt mielessäni toisinaan, mutta ne ovat niin suuria, että ne vaativat kunnollista ajatustyötä ennen kuin asioille tehdään yhtään mitään, jos tehdään.

Tapani kirjoittaa blogimerkintöjä on aina ennen kaikkea henkilökohtainen. Toisinaan, varsin usein, lähden kirjoittamaan merkintää sillä ajatuksella, ettei minulla ole paljoa sanottavaa, näin esimerkkinä vaikka miten con-viikonloppu meni ohi ja siitä pitäisi keksiä kirjoitettavaa, vaikken käynyt juuri missään ohjelmissa. Kirjoitan blogitekstit yhdellä istumalla ja annan ajatuksen virrata ja yhtäkkiä huomaan, että olen kirjoittanut kilometrin mittaisen tekstin siitä, missä nukuin ja kenen seurassa vietin conin. Olen toisinaan miettinyt sitä, jaksaako kukaan ihan oikeasti lukea mitään tohinoistani, vaikka iskenkin mukaan aina enemmän tai vähemmän kuviakin. Lopulta tulen aina kuitenkin siihen tulokseen, että kirjoitan blogia itseni takia, en muiden, vaikka ainahan se on kivaa, jos muitakin kiinnostaa. Näin ollen blogimerkinnät muodostuvat siis aina omiin kokemuksiini keskittyviksi. Tuskin asia on muuttumassa tästä mihinkään, mutta olisi kiva kuulla kommentteja. Jos joillekin tällainen kirjoitustapa on iskenyt, tai jos blogissani on jotain muuta mielekästä, joka pitää lukijat lukijoina. Onko se tapa, jolla kirjoitan; con-raportit, photoshoot-kuvat, persoonani (iik), jotain muuta? Teitä on kuitenkin aika paljon, ihan hilkulleen 200 kohta, ja olisi kiva tietää, mikä sai teidät liittymään lukijoikseni! Arvostaisin, sana on vapaa! :>

Viime vuoden tavoin voisin lisätä joitakin tilastotietoja blogistani! Koska sitähän tässä nyt juhlitaan ja silleen.


Näyttää aika samalta kuin viime vuonna.

Hoh, en oikeastaan ylläty tästä ollenkaan.

Jos jollain on jotain käsitystä siitä, kuinka blogiini on löydetty Anime-lehden kautta, olisin iloinen jaetusta tiedosta.
En muista koskaan olleeni kyseisessä lehdessä?

Ruotsi, mitä? Onko tämä sitä ikuista taistelua naapurimaiden välillä? Ja Norjaa ei edes näy!
Olen pettynyt yllättynyt.


Kiitos siitä, että olette olleet mukanani, oli se sitten blogin ensimmäisestä tai tästä päivästä lähtien! 

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Animecon XI ja mistä nää kaikki selfiet tuli? 2/2

Tässä jatkoa ensimmäiselle Animeconin merkinnälle! Tämä merkintä koskee sunnuntaita!

Olin päättänyt jo lauantaina, etten laittaisi Mia Feitä ylleni enää sunnuntaina ja menin siis siviileissä. Aamu sujui tästä syystä paljon jouhevammin. Toisaalta, niin se tuppaa aina muutenkin olemaan (ainakin omalla kohdallani), että sunnuntait sujuvat aamulla sutjakkaammin, oli päällä pukua tai ei. Lupasin piirtää Chamiralle löhikäärmeen kylkeen hänen cossiaan varten ja noin muuten hengasin lähinnä kuvaajana/ylimääräisenä ökkömönkiäisenä Love Live! -ryhmän mukana, jossa Kifia ja Ninnu olivat mukana.


(Super)selfie-laskuri: 5
Kuva: Miama


Kuvasin Kifian kameralla videoita silloin tällöin ja siinä samalla tuli tutustuttua omasta kamerastani eroavaan käyttöjärjestelmään. Koska pidin Kifian kameran objektiivista ja haluaisin joskus uuden linssin omaan kameraani hankkia, halusin kokeilla, millaisia kuvia sellaisella käsissäni saisi. Valtavasti en siis kuvia loppujen lopuksi saanut otettua, sillä suurin osa ajasta meni asetuksien säätämiseen ja testailemiseen. Pidin kaulassani Kifian kameran ohella omaani ja napsin kuvia välistä myös sillä. Tuntui tosi venkalta pitää kahta kameraa samanaikaisesti kaulassa. En koe olevani mitenkään kummoinen valokuvaaja, mutta sain sentään esittää sellaista. :D


Love Live!

Hozhizora Rin - Ninnu
Ayase Eri - Nezukuro
Minami Kotori - Chiruka
Yazawa Nico - Eisy
Kousaka Honoka - chesti
Koizumi Hanayo - Rita
Toujou Nozomi - mviolet
Nishikino Maki - Kifia
Sonoda Umi - Tuiksu

Kuvat: YumiKoyuki








Viikonloppuna tuli muuten myös täyteen tasan vuosi siitä, kun con-pandakolmoset Lenni, Lille ja Lilli aloittivat matkansa Suomen coneissa Yacin, Kizzyn ja minun mukana. Kizzyn ollessa Iso-Britanniassa Wolfs Bane 2:ssa Lille luonnollisesti puuttui bileistä, mutta sentään Lenni ja Lilli pääsivät treffaamaan synttäreinään. :D


Häpi böösdeii!
Selfie-laskuri: 6


Pyörähdimme myöhemmin päivällä Kifian ja Ninnun kanssa katsomassa Esityskilpailun ja olin kieltämättä positiivisesti yllättynyt. Kisaajia tuntui olevan, jos ei paljon, niin riittävästi ja taso pysyi mielestäni kaikilta osin hyvänä. Oli useampi esitys, josta tykkäsin tosi paljon, ja ehkä ensimmäistä kertaa ikinä en mennyt ihan takuuseen siitä, ketkä pääsisivät sijoille. Omat arvaukseni osuivat tosin silti oikeaan, mutta ne olivat tosiaan vain arvauksia. Venäläinen Strawberry Panic! -pari jäi mieleen, myönnettäköön, lähinnä siksi, että harvemmin kisalavalla näkee ulkomailta tulleita cossaajia. Pidin kuitenkin paljon siitä, kuinka jo heidän yksinkertaisestakin esityksestä tuntui näkyvän se, miten eri tavalla muualla maailmaa tehdään cosplay-esityksiä. Ihanaa läsnäoloa lavalla (ja voi iih, miten heitä jännitti)!

Iltapäivän puolella kilpailun jälkeen lähdin kuvaamaan originaaliksi hahmokseen pukeutunutta Yokia, jonka kanssa olimme sopineet valokuvaamisesta jo pidemmän aikaa etukäteen. Mukaan lähtivät myös Hiron sekä Kifia, jotka toimivat hyvän seuran lisäksi kuvausassarina ja kakkoskuvaajana, muun muassa siirsivät roskasäiliön paikasta A paikkaan B, jotta saatoin kavuta sen päälle yrittämään pysyä pystyssä samalla kun kuvasin. Halusin välttämättä kuvata hiekkakentän kuvat niin, ettei taustalle tule muuta kuin hiekkaa. Olin kuvannut Yokia vain kerran aiemmin Desuconissa 2013 mustaa seinää vasten ja vähän jännitti ns. uusi aluevaltaus. Pääsen yllättävän harvoin kuvaamaan ulkoilmaan, joten se loi hitusen paineita. Ennen kaikkea jännitin kuitenkin sitä, että pystynkö saamaan aikaan jotain sellaista, joka täyttäisi mallin odotukset. Mielestäni sain kuitenkin ihan mukiinmeneviä otoksia, ja jos ei muuta, niin oli ainakin  hauskaa!


Yoki:
Fuyu Jaw're
Varjella

Kuvat: YumiKoyuki









No tokihan siitä piti giffi tehdä!

(Super)selfie-laskuri: 7
Kuva: Kifia

Noin muuten Animecon oli tosi omituinen con pitkästä aikaa, sillä en ollut töissä ollenkaan. Animecon taitaakin olla se ainoa toistuva tapahtuma, jossa en ole koskaan ollut töis- ei vaan olenhan ollut mammana vuoden 2012 Animeconissa, mitä oikein selitän! No, toinen peräkkäinen Animecon ilman töitä, se oli outoa! :D Olen niin tottunut olemaan joko töissä tai kisaamassa!

Kotimatka saattoi olla hivenen hasardi kokemus, mutta sekä Ninnu, Kifia että minä pääsimme kaikki turvallisesti kotiin, joskin vasta lähempänä yötä. Olen itse ollut conin jälkeen päivät töissä aamukahdeksasta lähtien ja illat käynyt läpi kuvia ja kirjoittanut blogia. Pakko sanoa, että kovempaa con-darraa ei ole kuunaan koettu.


Että silleen.
(Super)selfie-laskuri: 8
Kuva: Kifia


Ottakaa loppuun vielä kuitenkin koko viikonlopun koostava (musiikki)video, woop woop. Kenties saattaa siitäkin paistaa vähän läpi, että Robbie Williamsia tuli huudatettua viikonloppuna.